Halusin kokeilla kokonaisen kanan paistamista uunissa ja löysin tämän ohjeen. Vähän jännitti, että kypsyyköhän se kunnolla, varsinkin kun juuri viime viikolla oli lehdessä juttua kanoista löydetystä salmonellasta ja muusta. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja oli TOSI hyvää! Varsinkin perunat olivat aivan mahtavia.

Tässä perunat pilkottuina uunivuuassa jonka pohjalla oli kolme rkl oliiviöljyä ja kolme rkl voita. Mausteina ovat suola, tuore timjami ja kuivattu rosmariini (koska tuoretta ei löytynyt). Päälle heitin muutaman Kalamata-oliivin.

 

Kanan sisään laitoin suolaa, pippuria, noin 8 valkosipulin kynttä, tuoretta timjamia, kuivattua rosmariinia ja muutamia paloja purjoja joita oli jäänyt yli aikaisemmalta päivältä. Paistoin kanaa 200 asteessa 20 minuuttia kummaltakin kyljeltä, 20 minuuttia alta ja puolisen tuntia päältä. Lämpöä voi vähentää jos kanan pinta alkaa tummua liikaa.

Tätä reseptiä tulen käyttämään vielä monta kertaa!