En ollut ajatellut laittaa tänne blogiin mitään suolaista, varsinkaan "kunnon ruokaa", mutta tämä lasagne on niin mahtava, että oli pakko jakaa se =)

2039606.jpg

Ensiksi valmistetaan jauhelihakastike. Siihen  on paras laittaa ainakin 500 g jauhelihaa. Itse laitoin tällä kertaa 800 g. Lihan kanssa paistetaan sipulia, porkkanaraastetta ja herkkusieniä ihan maun mukaan. Tällä kertaa heitin sekaan myös kourallisen punaisia linssejä. Ja sitten haudutetaan noin 20 minuuttia. Maustetaan suolalla ja oreganolla.

Sillä aikaa valmistetaan valkokastike. Lämmitetään yhdessä kattilassa tai mikrossa 8 dl maitoa ja toisessa kattilassa sulatetaan 90 g voita. Sulatettuun voihin lisätään 5 rkl jauhoja ja paistetaan hetki. Sitten lisätään maito hitaasti sekaan koko ajan sekoittaen ettei synny klimppejä. Maustetaan muskotilla, suolalla ja pippurilla.

Tuorepastalevyt ovat kaikkein parhaita, sillä ne ovat pehmeitä. Ladotaan siis koko komeus uunivuokaan ja laitetaan ainakin yhteen väliin ja päälle runsaasti mozzarellaa. Päälle ripotellaan myös oreganoa. Paistetaan uunissa 200 asteessa 25-30 minuuttia.